AATON AIKAAN...

Tässä muutama kuva meidän aatosta. Vietettiin se jälleen rauhassa oman perheen kesken saunoen, syöden sian peppua (kuten keskimmäinen ruokapöydässä totesi) ja leväten. Siinä välissä äiti pyöri koko ajan keittiössä ruokaa laittaen ja tiskejä tiskaten. 

Kuusi on niin kauniin tuuhea vaikka siinä kaksi latvaa onkin. Enää en päästäkään tätä harvempia puita jouluisin ovesta sisään! Ensi vuoden budjettiin on sovitettava uudet joulukuusen koristeet...



Alkuillasta myös isovanhemmat ja enomies tulivat odottamaan joulupukin kyläilyä. Lapset olivat tyytyväisiä lahjoihinsa, kannatti käydä tekemässä edellisiltana vielä muutama paniikkiostos. Nuorimmainen ihastui jo ensimmäisen paketin sisältöön niin, ettei meinannut malttaa muita edes avata vaan lastasi lahjoja tyytyväisenä lumiauran kyyttiin. 



Aviomiehelle ostin Jalaksen talvityökengät ja mä sain Heirolilta laatikollisen kakun koristelutarvikkeita. Niille tulee varmasti käyttöä!


Ja hei, eteisen seinä tuli kuin tulikin valmiiksi! Siitä kuvia ja juttua ensi kerralla. Tämä tuleva viikko, vuoden viimeinen taitaa olla täynnä jos jonkinmoista sovittua menoa ja hommaa mutta yritän ehtiä päivittämään eteisen kuulumiset mahdollisimman pian. 

Joulupäivän jatkoja! 

2 kommenttia